TERVETULOA MUKAAN AIKAMATKALLE, JOKA ALKAA VUODESTA 1976

Vanha verkatehdas on vielä Tammerkosken rannalla, kun pienessä autovaraosamyymälässä läheisellä Ratinankadulla on käynnissä 4.10.1976 avajaiskahvitus. Seppo Korpinen ja Pekka Laakso ovat ottaneet rohkean askeleen ja lähteneet yrittäjiksi. On syntynyt Tampereen Autovaraosa. Paikallisen kaupanteon ohella miehet kiertävät maakunnissa hankkimassa asiakkaita. Helpolla ei päästä, mutta työ tuottaa tulosta. Parin vuoden kuluttua myymälä käy pieneksi, mutta nurkan takaa Suvantokadulta löytyy sopivasti 200 neliön myymälätila.

Myynti kasvaa, samoin asiakasliikenteen määrä. Tulee aika lähteä keskustasta Sarankulmaan. Ihan syrjäiselle maaseudulle, lehmiäkin siellä vielä laiduntaa. Alue on vapautunut teollisuuskäyttöön lentoaseman muutettua pois Härmälästä. Omasta toimitilasta tulee totta vuonna 1983.

90-luvun laman alla kummankin suvun nuorisoa sitoutetaan yritykseen sukupolvenvaihdoskaupalla.  Tapio Korpinen ja Perttu Laakso astuvat virallisesti puikkoihin ja vaunu siirtyy saattaen seuraavalle sukupolvelle 10 vuoden kuluessa.

Vuosien aikana tapahtuu paljon. Yrityksen virallinen nimi lyhenee TAVO Oy:ksi. Tehdään yhteistyötä alan muiden toimijoiden kanssa. Kun Tampereella on toimittu lähes 37 vuotta, TAVO avaa toisen myymälänsä vuonna 2013. Suuntana on Pohjanmaa, paikkakuntana Seinäjoki. Jo parin vuoden kuluttua jatketaan laajentumista samalla suunnalla. Vaasan myymälä avautuu 2015. Seinäjoella varaosakauppa on saanut jo niin hyvä jalansijan, että myymälälle rakennetaan vuonna 2018 oma toimitila ja sen yhteyteen avataan raskaan kaluston pesula. Ja matka jatkuu kohti pohjoista, Oulun myymälä avautuu keväällä 2019.  Tavon viidennen myymälän aika koittaa vuonna 2020, jolloin avataan myymälä Jyväskylään.

TAVOn kasvutarina näkyy Tampereen Sarankulmassa rakennuksen monissa saumakohdissa, joissa vanhemmat ja uudemmat neliöt kohtaavat ja liittyvät toisiinsa. Vuonna 2015 myymälä ja konttori siirtyvät uusiin tiloihin. Tontin rakennusoikeus on lähes käytetty, kun varastonlaajennus valmistuu 2019.

Tämä on kasvutarina 55 neliön myymälästä usealla paikkakunnalla toimivaksi, kaikkialle Suomeen raskaan kaluston varaosia ja tarvikkeita toimittavaksi yritykseksi. Tämä on tarina kahden kaveruksen yrityksen kasvusta lähes sata ihmistä työllistäväksi yritykseksi. Uskomme, että hyvä palveluasenteemme on paras valttimme. Luotamme, että asiakkaamme arvostavat sitä tänään ja tästä eteenpäin.